lauantai 25. elokuuta 2012

Ketjulotto osa 3/3 maalivahdit

Hetenyin lähdön myötä Jokereilla on sopimus kolmen maalivahdin kanssa: Eero Kilpeläisen, Frans Tuohimaan ja Joonas Korpisalon.

                                                                     1. maalivahti
Eero Kilpeläinen

Tuli Jokereihin viime kesänä kahden vuoden sopimuksella Ässistä. Oli viime syksynä sivussa pitkään loukkaantumisen vuoksi, joka vaikutti myös otteisiin. Pelasi ihan hyvän runkosarjan loukkaantumisesta huolimatta, mutta ei silti ollut SM-liigan parhaita torjujia. Tilastoissa oli SM-liigan 12. paras torjuja runkosarjassa torjuntaprosentilla mitattuna (91,41 %). Pelasi kuitenkin toiseksi eniten nollapelejä runkosarjassa (6). Playoffeissa Kilpeläinen oli kuin uudelleen syntynyt. Todella vakuuttava maalilla ja mahdollisti Jokereiden 4-0 voiton HIFK:sta ensimmäisellä kierroksella. Myös JYP sarjassa oli tulessa. Kilpeläinen oli playoffien 4. paras torjuja tilastojen perusteella (94.24 %).
Viime kauden perusteella Kilpeläistä voisi kutsua kevään lapseksi. Joten vaikka tänäkään vuonna hän ei runkosarjassa esittäisi huippuluokan otteita, niin varmasti löytää taas vireensä keväällä tosipelien alkaessa. Jokereiden selvä ykkösmaalivahti. 
Mielenkiintoista myös, että Kilpeläinen on selvästi Jokereiden lyhyin maalivahti. Hänellä on pituutta vain 183 cm. Joten Eero ei todellakaan kuulu SM-liigan pisimpiin maalivahteihin. 


2. maalivahti
Frans Tuohimaa

Siirtyi HIFK:n junioreista Jokereihin muutama vuosi sitten. Valittiin toissa kaudella ASM-liigan parhaaksi maalivahdiksi. Viime kausi oli kaksijakoinen. Alkukaudesta teki SM-liiga debyyttinsä ja pelasi hyvin. Neljästä ensimmäisestä pelistä tuli jokaisesta voitto ja myös yksi nollapeli. Kilpeläisen loukkaantumisen myötä joutui pelaamaan 13 peliä putkeen. Näissä peleissä otteet sitten heittelivätkin nollapelistä JYPiä vastaan vieraissa - tappioon Ilvestä vastaan kotona. Torjuntaprosentin jääden alle 80. Vuoden vaihteen jälkeen ei ollut enää kertaakaan aloituksessa Hetenyin noustua kakkosmaalivahdiksi.
Tällä kaudella selkeä kakkosmaalivahti Hetenyin lähdön myötä. Pystyy pelaamaan korkealla tasolla yksittäisiä pelejä. Voidaan heittää askiin ketä tahansa jengiä vastaan ja odottaa voittoa. Joten Kilpeläistä voidaan lepuuttaa milloin vain. Hyvä kakkosvahti, mutta ei ainakaan vielä valmis ykkösvahdin rooliin SM-liigassa. Tulee hakemaan pelituntumaa myös Kiekko-Vantaassa. Korpisalon paikatessa Jokereiden luukulla.


3. maalivahti
Joonas Korpisalo

Pelasi viime kauden Jokereiden A-junnujen ykkösmaalivahtina. Valittiin ASM-liigan parhaaksi maalivahdiksi.  Pelasi myös alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa ykkösmaalivahtina. Korpisalo olisi ikänsä puolesta saanut pelata viime kaudella vielä Jokereiden B-junioreissa, mutta oli valmis jo kantamaan vastuuta A:ssa. Tällä kaudella hän saisi yhä pelata A-junioreissa, mutta tulee pelaamaan todennäköisesti Kiekko-Vantaassa ja istumaan Jokereiden luukulla. B-juniori ikäisen Kevin Lankisen kantaessa vastuun A-junioreissa yhdessä Kasimir Kaskisuon kanssa. Columbus Blue Jackets varasi Korpisalon kesän varaustilaisuudessa 3. kierroksella.
Alun perin Korpisalon uskottiin menevän tulevaksi kaudeksi pelaamaan P-Amerikan junioriliigaan, mutta päätyikin jäämään Jokereihin. Todennäköisesti Hetenyin lähdön seurauksena. Korpisalo on lahjakas maalivahti, mutta ei vielä valmis SM-liigaan. En usko, että tekee debyyttiä vielä tällä kaudella. Tulevaisuus näyttää kuitenkin valoisalta, ja jos P-Amerikka ei varasta Korpisaloa, niin saattaa hyvinkin olla tulevaisuudessa Jokereiden ykkösmaalivahti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti