maanantai 12. elokuuta 2013

European Trophy alkaa

European Trophy turnaus alkaa Jokereiden osalta huomenna. Turnaus toimii, niin että ensin pelataan lohkovaihe ja sen jälkeen joulukuussa finaaliturnaus, jonka voittaja on epävirallinen Euroopan mestari. 
Lohkoja on neljä. Jokaisen lohkon voittaja ja paras lohkokakkonen etenevät finaaliturnaukseen. Eisbären Berlinillä on valmiiksi paikka finaaliturnauksessa, koska he ovat isäntiä tänä vuonna. 
Jokereiden lohkossa on kahdeksan joukkuetta. Jokerit ja HIFK Suomesta. Sveitsistä ZSC Lions ja EV Zug. Saksasta Adler Mannheim ja ERC Ingolstadt. Ruotsista Färjestad BK ja Frölunda Indians. 
Jokerit kohtaa HIFK:n sekä kotona ja vieraissa, koska se on oman maan vastus. Muut kohdataan kerran, joko kotona tai vieraissa. Jokerit pelaa tänä vuonna Sveitsiläisiä joukkueita ja Färjestadia vastaan kotona ja sitten taas Saksalaisia ja Frölundaan vastaan vieraissa. Viime vuonna oli taas juuri päinvastoin. 

Jokerit matkaavat parhaillaan Ruotsiin, jossa he huomenna kohtaavat Frölundan. Reissussa on 23 pelaajaa (2 maalivahtia, 8 pakkia, 13 hyökkääjää). Sivussa tiistain pelistä ovat varmuudella Jokereiden U20-maajoukkue pelaajat jotka saapuivat tänään takaisin Suomeen Lake Placidi turnauksesta ja heidän lisäkseen Ben Eaves, joka Jokereiden mukaan huilaa tämän ottelun, koska turnauksessa on idea kierrättää pelaajia. Myöskään Ben-Amor ei matkaa Ruotsiin, sillä hänellä on yhä kolme peliä jäljellä pelikieltoa, jonka hän sai viime kauden Jokerit - HIFK ET pelistä. 
Heti, kun kuulee, että Eaves on sivussa varmasti monelle tulee pelko, että hän on loukkaantunut. Toivottavasti tässä ei nyt ole siitä kyse, vaan puhtaasti pelaajien kierrättämisestä. Ainakin viime torstain harjoituspelissä hän pelasi loppuun asti. 
Viime kaudella Eavesilla jäi suurin osa peleistä väliin päävamman takia jonka hän sai juuri Ruotsissa pelatussa ET pelissä. Silloin vastassa oli Färjestad, jonka Jokerit kohtaa tulevana torstaina Valtti-areenalla. 
Karalahti on Jokereiden mukana reissussa, mutta hänen ei ole idea pelata vielä tällä viikolla. Hän on vain tutustumassa joukkueeseen ja pelitapaan. 
Jokereiden ryhmään liittyy ainakin Ruotsin reissun ajaksi torstaina Kiekko-Vantaassa lainalla pelanneet Henritius, Karjalainen, Lamberg ja Lindell. 

Jokerit pelaa siis huomenna klo 20:00 Suomen aikaa Frölundaa vastaan. Frölunda pelaa Ruotsin korkeimmalla sarjatasolla SHL:ssä. Viime kaudella Frölunda oli liigassaan 6. ja tippui pudotuspeleissä heti ensimmäisellä kierroksella Luleå HF:ää vastaan 4-2 otteluvoitoin. 
Viime kaudella Jokerit kohtasi Frölundan syyskuussa Hartwall-areenalla ET-pelissä, jonka Jokerit voitti ylivoimaisesti 7-1.

Mielenkiintoista on nähdä millä ketjuilla Jokerit lähtee peliin, kun kaksi kärkisentteriä (Eaves & Teräväinen) ovat sivussa ottelusta. Voisi kuvitella, että nyt annetaan Henritiuksella näytön paikka kärkiketjun keskellä. Hänen viime kautensa meni pilalle, kun hän loukkaantui pahasti heti 2. SM-liiga pelissä, joka myös jäi sitten hänen kautensa viimeiseksi peliksi. Ennen sitä hän kuitenkin pelasi joitakin pelejä Jokereiden 4. ketjun keskellä. 

European Trophy peleissä saa olla 20 kenttäpelaajaa. Jokerit on ilmoittanut lähtevänsä huomiseen peliin 13 hyökkääjällä ja 7 pakilla.
Ketjut voisivat olla mahdollisesti tällaiset huomenna:

Hardt-Hahl-Moses
A.Tyrväinen-Henritius-Lahti
Ruutu-Koivisto-Rita
Mäki-J.Tyrväinen-Lamberg
14. hyökkääjä Karjalainen

Väänänen-Kousa
Eronen-Manninen
Dehner-Niemi
7. puolustaja Lindell

Kilpeläinen
Lankinen


Tässä vielä pelaajat jotka ovat Ruotsin reissussa mukana: 

Maalivahdit: 34 Kevin Lankinen, 37 Eero Kilpeläinen.

Puolustajat: 2 Jeremy Dehner, 4 Ossi Väänänen, 7 Antti-Jussi Niemi, 10 Jere Karalahti, 21 Teemu Eronen, 33 Mikko Kousa, 41 Oskari Manninen, 63 Esa Lindell.

Hyökkääjät: 12 Steve Moses, 14 Tomi Mäki, 19 Jere Karjalainen, 22 Juhani Tyrväinen, 25 Jarkko Ruutu, 28 Jani Rita, 32 Riku Hahl, 39 Matti Lamberg, 43 Nichlas Hardt, 47 Janne Lahti, 77 Teemu Henritius, 82 Henrik Koivisto, 89 Antti Tyrväinen.

Torstaina sitten Valtti-areenalla vastaan asettuu Färjestad. Jokerit pelasivat viime kaudella heitä vastaan Ruotsissa ET-pelin kesken SM-liiga kauden. Silloin Jokerit olisivat tarvinneet voiton päästäkseen Joulukuussa pelattavaan finaali turnaukseen. Jokerit kuitenkin hävisivät pelin 4-1 ja jäivät finaaliturnauksen ulkopuolelle. 
Färjestad oli viime kaudella runkosarjan 2. ja selvisi pudotuspeleissä semifinaaleihin asti, jossa Luleå HF pudotti heidät otteluvoitoin 4-1. 
Viime kauden huomioon ottaen (ET + SHL) pitäisin Färjestadia hiukan kovempana vastuksena kuin Frölundaa. Näkisin, että Jokereiden kannalta nyt menee hyvin, kun ennalta ehkä vähän heikompi kohdataan vieraissa ja kovempaa vastaan päästään pelaamaan kotona. 


perjantai 9. elokuuta 2013

Kausi avattu!

Eilen päättyi pitkä 133 päivän odotus. Jokerit palasivat tositoimiin kesätauolta, kun kohtasivat Valtti Areenalla harjoitusottelussa yhteistyöseuran Kiekko-Vantaan. Peli oli selvää Jokereiden hallintaa ja päättyi Jokereiden 5-0 voittoon.

Jokereilla meni vain vähän päälle 2 minuuttia kauden ensimmäisen maalin tekemiseen. Puolustaja Teemu Eronen sai kunnian viimeistellä kauden avausmaalin Mannisen ja Eavesin esityöstä. Vain viisi minuuttia myöhemmin Jokerit iski alivoimalla. Dehner käynnisti hyökkäyksen maalin takaa syöttämällä Ridalle, joka jakoi Hahlille ja hän onnistui laukomaan kiekon ohi KVantaan maalivahdin Peltosen. 1. erässä nähtiin vielä kolmaskin maali, kun vain 12 sekunttia ennen loppua kiekko pomppi taas maaliin. Tällä kertaa maalintekijäksi merkattiin Antti Tyrväinen jolle peli oli debyytti Jokereissa. Paluun Jokereihin tehnyt Janne Lahti toimi syöttäjänä Kapteeni Väänäsen ohella.
Toinen erä käynnistyi vauhdikkaasti, kun parinkymmenen sekunnin pelin jälkeen Eaves syötti Moseksen puolittain läpi. Moses harhautti Peltosen ja iski kiekon maaliin. Näin Jokereiden viime kauden paras maalintekijä sai myös maalitilin auki heti ensimmäisessä pelissä.
Pelin puolivälissä Jokerit vaihtoivat maalivahtia, niin kuin oli etukäteen ilmoitettu. Kilpeläiselle kertyi vain 6 torjuntaa. Paljoa ei hänelle töitä tullut, mutta muutama paha tilanne mikä tuli, niin hän selvitti ne hyvin. Vaihtoon poistuessa yleisö palkitsi Eeron aplodeilla. Hänen tilalleen maaliin luisteli vain 18 vuotias Kevin Lankinen jolle tämä oli debyytti miesten pelissä. Lankiselle riitti vähän enemmän töitä. Hän torjui pelissä yhteensä 14 kertaa. Voi sanoa, että loistava debyytti nuorelta Lankiselta!
Jokereiden viides ja viimeinen maali nähtiin 3. erän puolivälin kieppeillä, kun Jokerit olivat ylivoimalla. Eaves poimi Moseksen vedosta tulleen reboundin ja pommitti kiekon nätisti verkkoon maalin edestä. Moseksen lisäksi Kousa sai tähän syöttöpisteen. Pelin lopussa Kiekko-Vantaa alkoi saada yhä enemmän pelistä kiinni ja sai luotua paikkoja, mutta Jokereiden puolustus kesti, joten 60 min jälkeen taululla koreili hieno 5-0 tulos. Ei hassumpi kauden avaus.

Kyseessä oli ainoastaan harjoituspeli Mestis-jengiä vastaan, joten paljoa ei vielä tästä voi päätellä, mutta kuitenkin tässä joitakin pointteja.
Jokereiden selvästi heikoin pelaaja oli yllättäen viime kaudella KHL:ssä pelannut Kousa. Hän antoi useamman kerran pahoja harhasyöttöjä, eikä peli näyttänyt oikein hänellä kulkevan. Olisi voinut luulla, että kyseessä on joku A-juniori. Noh, eiköhän Kousakin vielä saa pelinsä kuntoon, kun European Trophy (ET) alkaa.
Pelin paras pelaaja oli ehdottomasti Ben Eaves (1+2). Paljon on huudettu uuden ykkössentterin perään, mutta Eaves kyllä osoitti, että hän pystyy sen roolin ottamaan - kunhan vain pysyy kasassa. Jätkä pelasi viime kaudella vain 10 peliä liigassa, loukkaantumisista johtuen, mutta oli silti nyt heti huippu vireessä kaukaloon päästyään.
Ykkösketju kokonaisuudessaan pelasi hyvin. Menestyvä jengi tarvitsee ykkösketjulta paljon tehoja ja niitä tänään nähtiin. 1. ketju oli tekemässä kolmea maalia pelissä. Moses jatkoi siitä mihin viime kaudella jäi. Heti ensimmäisessä pelissä hyvin Mosesmainen maali ja sen päälle vielä syöttökin. Pari hölmöä kampitusjäähyä hän otti, mutta eiköhän ne jää pois, kun saa taas lisää pelituntumaa alle.
Kakkosketju oli A.Tyrväinen-Koivisto-Lahti. Lahden ja Tyrväisen yhteispeli sujui hyvin. Yhtenä todisteena siitä 3-0 maali. Lahti oli tuttu itsensä: nopea, voimakas, röyhkeä, joka ajoi väkisin maalille. Odotan, että Lahti taistelee Moseksen kanssa tällä kaudella ainakin Jokereiden maalikuninkuudesta - parhaimmillaan jopa SM-liigan.
Kolmosketju Ruutu-Hahl-Rita oli vanha tuttu luottoketju. Heidän pelinsä toimi jälleen hyvin. Sanon yhä, että SM-liigan paras 3. ketju!
4. ketjusta ei kovuutta puuttunut, kun Mäki, Juhani Tyrväinen ja Ben-Amor lyötiin yhdessä askiin. Vaikka oli vain harjoituspeli, niin silti nähtiin näiltä herroilta paljon taklauksia. Myös hyökkäyspäässä he pelasivat hyvin ja palkinnoksi siitä pääsivät pelaamaan lähes minuutin ylivoimaa 3. erässä.
Jokereiden nuori pakki Manninen teki pelissä debyytin Jokereiden edustusjoukkueessa. Todella hyvä peli häneltä. Syötti avausosuman ja oli itsekin todella lähellä maalia, kun laukaus kilahti yläputkessa.
Väänäseltä, Eroselta, Dehneriltä, sekä Isännältä nähtiin sitä tuttua hyvää pelaamista. Jatkoivat siitä mihin viime kaudella jäivät.

Markus Nordlundia ei pelissä nähty, koska hänelle etsitään Karalahden tulon myötä uutta seuraa. Mielestäni Maston ulkoistaminen on täysin oikea ratkaisu. Pakkeja on muuten yksinkertaisesti liikaa. Myös nuorille (Lindbohm, Lindell, Manninen yms.) pitää löytää edustusjengistä peliaikaa. Nordlund nyt vain oli pakeista se kallein/heikoiten oman roolinsa hoitava.
Hänet hankittiin viivapelotteeksi, mutta eihän siitä mitään tullut. Vedot joko ekaan pakkiin tai sitten 5 metriä maalin ohi. En muista, että hän olisi kertaakaan liigassa laukonut viivalta maalia. Maalinsa hän yleensä teki maalin edestä, kun oli hyökkääjän paikalla. Omassa päässään Masto oli usein laiska ja hidas. Ei hän huono pakki ole, mutta kuitenkin se heikoin lenkki tämän hetkisessä joukkueessa. Joukkueen vaihto voi olla hyväksi hänelle itselleenkin. Ura uuteen nousuun.

Jere Karalahti ei pelannut myöskään eilen. Hän on tähän menneessä harjoitellut Helsingissä muutaman NHL-pelaajan kanssa. Jere liittyy Jokereiden harjoituksiin sunnuntaina ja tekee debyytin narrinutussa tiistaina. Ensimmäinen kotipeli on torstaina.

Vielä, kun palataan eiliseen peliin. Oman efektinsä peliin toi höyry. Ulkona oli helle ja se aiheutti sen, että jää suli koko ajan. Koko pelin ajan jäästä nousi höyryä ja pleksit olivat ihan vesihöyryn peitossa. Huono jää näkyi myös pelissä. Pelaajia kaatuili useasti ja syötöt epäonnistuivat usein.

Pelaajien lisäksi kesäkunnossa olivat myös tuomarit. Pariin kertaan sai nauraa, että mitähän ne nyt ajatteli. Avaus erässä Ossi rikkoi. Tuomarin käsi nousi jäähyn merkiksi. Siitä huolimatta Jokerit sai n. 10 sek jatkaa pelaamista. Kilpeläinenkin ehti lähteä vaihtoon, ennen kuin tuomari tajusivat viheltää pelin poikki. Kolmannessa erässä sen sijaan peli vihellettiin poikki ja tuomari näytti KVantaan pelaajalle jäähyä. Kukaan ei kuitenkaan sinne suostunut menemään. Pienen kokouksen jälkeen jäähyaition ovi suljettiin ja jäähy peruttiin. Enpä muista koskaan ennen nähneeni, että jäähy perutaan.

Hienoa oli myös se, että peli oli loppuun myyty. Areenalla oli yli 2 000 ihmistä todistamassa Jokereiden kauden avausta. Tästä on hyvä jatkaa tuleviin peleihin. Jokereiden pelit jatkuvat tiistaina, kun ET alkaa. Jokerit kohtaa Ruotsissa Frölundan. Seuraava kotipeli on ensi torstaina Valtti Areenassa. Silloin vastassa on Färjestads. Kannattaa tulla paikalla tsekkaamaan Jokereiden uudet vahvistukset!

PS. Sunnuntaina katukuvaan ilmestyy Jokereiden mainokset, joissa fanit ovat isossa osassa.